Nyt ollaan jo vähän toivuttu rankasta viikonlopusta Lemmikki 2008 tapahtumassa. Siellä vierähti tosiaan koko viikonloppu ja oli varsin hauskaakin, vaikkakin kamala kiire koko ajan.
Lauantaina Aada neiti oli ulkomuotoluokassa ja sai Maria Ottossonilta (Ruotsista) 94pistettä + kuma. Laura Mehtosen arvostelussa oli toinen kasvattini Andrei* eli Jali, joka ei ollut yhtä mainiossa kunnossa kuin Pyhtäällä elokuussa ja sai näin ollen 94pistettä myös. Gaalassa sitten uusiksi yrittämään, jos Maija vain jaksaa sinne Jalin laittaa? ;)
Estepuolella oltiin Aadan ja Natan kanssa. Aada ei koko viikonloppuna innostunut hyppäämään ja kummastakin keskivaikeasta luokasta jäi käteen keskeytys muutaman esteen jälkeen. Sunnuntaina helpossa mutkassa päästiin sentään maaliin asti, mutta virhepisteitä taisi olla 7. Toiselle kierrokselle en jaksanu pääsäryltäni jäädä, vaikka todennäköisesti Aada olisi tuosta vähentänyt vp:itä.
Nataan saan jälleen olla erittäin tyytyväinen. Lauantaina oltiin keskivaikeassa suorassa ja tulos oli puhdas rata ja sijoitus 5.! Aija hitaasti mentiin, mutta pääasia, että luokkanousupiste tuli. Sunnuntaina jännitettiin keskivaikeassa mutkassa, josko saataisiin luokkanousupiste ja päästäisiin vaikeaan mutkaan. Kun siinä sitten niin kävi, voitti Nata vaikean mutkan! Ainoa, joka hyppäsi radan yhdellä virheellä, elikkä samalla saatiin sitten vielä yksi luokkanousu piste vaikeasta eliittiin päin! :D
Mukavaa oli myös nähdä A-poikueen Amiel poikasta, joka on tuttavallisemmin nimetty Pepeksi. Kovasti oli hänkin kasvanut ja komistunut, sekä saanut ihastuttavan pikku neidin piristämään päiviään. Saa kyllä olla todella tyytyväinen, kun kaikki kasvattini (joita toki on vasta 6) on pidetty niin hyvässä kunnossa. Kiitos siitä näiden poikasten omistajille! :)
Videossa Nata hyppää vaikeaa mutkaa.
1 kommentti:
Hui mikä rata! Aika isoja esteitä! Mun kanit varmaan loikkin vaan rimojen välistä. ^^ Tosin ei niiden kanssa ole kanihyppyä koskaa harrastettukaa sen kummemmin.
Lähetä kommentti