maanantai 15. syyskuuta 2008

Poikassuunnitelmia

Hobbe & Nata
Meillä on nyt noin viikon päivät ollut Lindan valkoinen ss kääpiöluppapoitsu Hobbe (Trollebo Haldir) asustamassa Natan kanssa. Huonolta näyttää mielestäni sen suhteen, että nuo kaksi saisivat poikasia aikaseksi ja sen takia pidetäänkin nytten jonkun aikaa Nataa ja Hobbea erillään ja Nino saa sitten astua Natan, jotta varmasti tulisi poikasia.

Vihdin tulokset unohdin tänne kirjotella elokuun viimeiseltä viikonlopulta. Mutta ei siellä mitenkään kovin erikoisesti mennyt. Nata tietysti hyppi hienosti ja sai 3 klassauspistettä viikonlopulta (2xkv mutka 1xkv suora). Natalta puuttuu enää yksi klassaus keskivaikealta mutkalta ennenkuin päästään vaikeaan luokkaan. :) Nata sijoittuikin vissiin ihan mukavasti. Aada ei oikein jaksanut panostaa esteisiin ja saatiin vain yksi klassaus kv suoralta.
Vihdin kisoissa kasvattini Andrei* eli Jali sai myös ensimmäisen klassauspisteensä.
Estehyppykuvan ottanut Marika

Veran silmä on parantunut huiman hyvin ja isosta harmaasta jäljestä silmässä on jäljellä enää pienen pieni arpi. Kun käytiin Veran kanssa tarkastuttamassa silmää lääkekuurien jälkeen, oli lääkärikin hämillään siitä kuinka hyvin silmä parani. Hyvä kyllä näin, olisi ollut turhauttavaa jos 6 lääkekuurin ja monen sadan ell maksujen jälkeen olisi kuitenkin mennyt Veralta näkö tai jouduttu vaikka silmä poistamaan sen tulehtuessa pahasti. Nyt vain seuraillaan tilannetta.. Kuulemma on suurempi kaihiriski nyt tai jotain, mutta sille nyt ei pahemmin voi mitään tehdä ja täytyy vain seurailla silmää jos siinä jotain alkaa näkymään. Loppuun vielä kuva jossa Veralla on kamala kauluri, jota kuulemma olisi kannattanut pitää. Se kuitenkin istui niin huonosti, eikä Vera edes silmäänsä pahemmin hangannut niin kaulurin käyttö jäi aika lyhyeen.