sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kanilan suuri muodonmuutos

Minä ja isäni innostuimme tiistaina järjestämään kanilaa uuteen uskooon erittäin pitkän suunnittelun jälkeen. Johan mä olen pari vuotta kironnut tuota kanilan lattiaa, kun vaikka se onkin vedenkestävä, niin se on niin laittoman vaikea pestä, kun siinä on sellaisia koloja, joista ei saa sotkuja edes juuriharjalla pois. Kävimme sitten ostamassa K-raudasta kanilan lattian päälle hienon "puisen" lattiamaton ja nyt imuroiminenkin on naurettavan helppoa. Tätä lattiamattoa riitti mainiosti myös kerroshäkin jokaiseen kerrokseen, niin ettei senkään kanssa enää tarvitse stressata homehtumista tms, kun kanit pissivät vettä kestämättömälle puulle. Ikeasta käytiin myös ostamassa monen monta uutta mattoa häkkeihin ja kanilan lattialle.
Nyt odotellaan talvea, että kanit muuttavat vakituisesti takaisin kanilaan! :)

Olin perheeni kanssa lähes viikon reissaamassa ympäri Suomea ja suuret kiitokset jälleen Oonalle ja tällä kertaa myös Irmalle, joka on kaneja käynyt hoitelemassa kanilassa! Vera ja Nino oleilivat siis kanilassa ja Irma kävi hoitamssa heitä siellä ja loput pupuset ovat lomailleet tämän ajan Oonan kanilassa. :)

Loppuun vielä muutama kesäinen kuva menneeltä viikolta.

Ei kommentteja: