maanantai 18. helmikuuta 2008

Stockan lempiystävä päivät


Olimme Oonan, Minnan, Seijan, Sonjan ja Johannan kanssa Stockmannilla Lempiystäväpäivillä pitämässä estehyppy näytöksiä. Minulla oli vain Ette mukana, kun Nata on tietenkin "äitiyslomalla". Kaikki kanit hyppivät aluksi varsin huonosti, vielä kun pohjamateriaalikin oli varsin liukas. Eten kanssa ei olla Grand Galan jälkeen treenattu ollenkaan.

Nyt oli kyllä erittäin hienot tilat muuten järjestetty meille ja mahtui paljon enemmän esteitä, kuin lastenpäivien pienelle vihreälle lavalle. Silittely ei ollut lapsille yhtä helppoa tällä kertaa, mutta kiersimme sitten kanit sylissä aitojen reunalla hyppynäytösten jälkeen, jotta katsojat saavat koskeakkin kaneihin. :)

lauantai 16. helmikuuta 2008

Vauvat 5vk


Aika on kulunut ihan laittoman nopeasti. Täytyy aloittaa jo valmistautumaan henkisesti poikasten luovutukseen ym. mikä alkaa lähestymään poikasten kasvaessa. Enää ei niin mullistavia muutoksia ole tapahtunut poikasten kasvussa. Mitä nyt kokoa lisää, mutta ei mtn niin ihmellistä tietenkään kuin ensimmäisten viikkojen aikana.
Pikkuiset ovat nyt oivaltaneet myös pussailun ihanuuden ja näiden kanssa ei voi olla kauaa ilman, että joku tulee lipomaan kielellä tärkeänä.

Loistavasti lapsoset ovat myös oppineet mammaltaan Natalta vessalaatikon ideaa ja 90% hädistä on laatikossa tai ainakin samassa päädyssä häkissä! :)

Toissa päivänä tein järjestelyjä huoneessani, johon olen ottanut nyt kaneja kanilasta asumaan. Yhdistin 120cm ja 100cm häkin, jotta poikasilla ja Natalla on enemmän tilaa. Nyt mahtuu kunnolla pomppimaan häkin sisäpuolella ja on enemmän tekemistäkin!

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Vauvat 4vk 1vrk

Kuvat otettu 3vk 5vrk iässä.


Poikaset ovat saaneet olla paljon vapaana ja voi sitä riemua. Kaikki kuusi pikkuista pomppivat huikeita ilohyppyjä ja törmäilevät toisiinsa. Natakin vaikuttaa paljon tyytyväisemmältä, kun saa olla rauhassa poikasiltaan niiden riehuessa keskenään.
Sääliksi käy Nataa, kun kokoajan joku lapsista yrittää päästä nisälle, eikä hän tunnu saavan hetken rauhaa.

Juttelin Ninon kasvattajan Julia Dilamonon kanssa poikasten silmistä. Hän sanoi, että sinisilmäisen kanin silmät ovat normaalisti tummat auetessaan ja ne vaihtavat väriä. Siniset ne ovat 4 kuukauden iässä, kun pääsee näyttelyihinkin kilpailemaan. Noista yhden pojan silmistä en kyllä tiedä, että mitä niistä tulee, kun pupilli on punertava.

Kaikilla muilla poikasilla on jo korvat nätisti lupassa paitsi meille kotiin jäävällä ainoalla tyttö poikasella.

Enää on varaamatta tuo punapupillinen poika ja Nino. Toki voi tulla vielä peruutuksia, joten ota ihmeessä yhteyttä mikäli kani kiinnostaa! :)

tiistai 5. helmikuuta 2008

Vauvat 3vk 3pv

Nyt on kulunut pidemmän aikaa päivittelemättä, kun meidän digijärkkäri sano sopimuksensa irti ja tuolla toisella kameralla ei saa minkään tasosia kuvia. On tullut sitten enemmän kuvattua videoita..

Poikasista on nyt vapaana 2 urosta, mikäli siis minun sukupuoli arvioni pitää paikkansa. Mielestäni tuossa on siis 1 naaras ja 5 urosta, mutta pitää pyytää vielä kokeneempi tarkastamaan.

Tänään poikaset olivat häkkejen siivouksen jälkeen vapaana kanilan lattialla. Lattia oli tietenkin siivouksen jälkeen kamalan sotkuinen, ei kannata pelästyä. ;)
Pistän tähän pari videota kohta vauvojen riehumisesta