tiistai 1. tammikuuta 2008

Vähän kuulumisia

Ensinnäkin. Hyvää uutta vuotta kaikille!

Meidän uusi vuosi sujui oikein hyvin myös kanejen kannalta. Kanilassa oli radio päällä, että se ehkä auttaisi ja rauhottaisi kaneja, jos ne pelkäävät pauketta. Kukaan ei kummemmin siellä paukutellut tai sätkyillyt turhista, kuin Vera. Hän on aina ollut erittäin "paukkuarka" kani.
Ninon sijoitusomistaja ei voinut enää Ninoa pitää, joten Nino muutti takaisin meille. Ninon kanssa on mennyt oikein hyvin, enkä ymmärrä kuinka tuosta on voinut valittaa, että ei ota kontaktia ihmiseen ja juoksee karkuun. Täällä juoksee perässä, tulee kutsuttaessa luokse ja antaa kovasti pusuja. Ninoa tuskin kuitenkaan pidän ikuisesti, kun se ei häkki elämään tunnu millään tottuvan ja on muuttunut aivan älyttömän apaattiseksi! Näin ollen Nino muuttaa uuteen kotiin, mikäli siis sille sellaisen löydän. Täytyy katsoa tuossa vähän myöhemmin ja laittaa joku myynti-ilmoitus. :)

Joulun aikoihin minulla oli hoidossa kaksi pupua, nimeltään ne olivat Nemo ja Eppu. Heidän kanssaan kaikki sujui oikein hyvin ja oli mukavaa saada vähäksi aikaa taas isompia syliteltäviä. ;)
<- Nemo ja Eppu siis kuvassa.

Ei kommentteja: