maanantai 26. marraskuuta 2007

Vihti


Kuvat © Oona Alanko. Kameran omistaja Marika.

Eilen olimme Vihdin kisoissa Natan ja Eten kanssa. Meni aivan yli odotusten käytännössä, vaikkei sijoituksille tietääkseni yllettykään kuin Natan kanssa ekassa keskivaikeassa neljänneksi.

Ette hyppi hyvin, ei niin hyvin kuin Vantaalla, mutta 4virhepistettä ensimmäisessä keskivaikeassa ja 3virhepisteellä toisessa. Kaiken aikaa liikkui oikein mukavasti ja itsekseen vauhdikkaasti, kun jälleen muistelen viime talvea. Kehittynyt tuo tyttö siis siitä :) Etellä on ongelmia päästä noita ei nousevaa korkeutta omaavia pituusesteitä, kun se ei ota ollenkaan ilmavaraa ja ei oikein hahmota esteitä.

Nata taas hyppi aivan loistavasti. Mä yllätyin niin paljon kun neiti juoksi vauhdikkaasti 18 sekunnissa toisen keskivaikean radan. Virheitä tuli vähän tylsistä esteistä.. Juuri noita ei nousevia korkeusesteitä. Pikkusen kyllä nakertaa, kun jäi klassauspisteet saamatta, kun oli niin lähellä kuitenkin. Mutta seuraavalla kerralla sitten, toivotaan ;) Jokatapauksessa oon niin ylpeä Natasta. Sitä kyllä otti niin selvästi päähän, kun lähtöesteen takana odoteltiin "ole hyvää". Koitti pikku kiukkupussi repiä itsensä valjaista ja peruutteli ja käveli ympyrää niin vattuuntuneen näköisenä ettei ihmekään, kun radalle päästyä meno oli lennokasta. :D

tiistai 20. marraskuuta 2007

Talvisia kuulumisia & Hyvinkään näyttely

Hyvinkään näyttelystä on vierähtänyt jo aikaa, enkä ole ehtinyt tänne kirjoittamaan miten meni. Nata siis sai 93p Laura Mehtoselta, joka taisi nähdä ensimmäistä kertaa sinisilmäisen kääpiölupan. Kovasti ainakin ihmetteli sitä tuomariharjoittelijan kanssa. Natalla oli keltaiset tassunpohjat, joten väristä lähti 1piste. Kovasti olin siivonnut ja koittanut Natan pitää puhtaana, mutta juuri näyttelyä edeltävänä iltana minä en ehtinyt päästää Nataa ilta juoksentelulle ja seurauksena oli yöllä raivokas vessalaatikon kaivaminen ja sitten tyhjään vessalaatikkoon sottaisesti pissaaminen.. Koitettiin kyllä johannan kanssa pestä nataa kuiva pesuaineella, mutta ei auttanut tarpeeksi.

Nata on kyllä ihanan siisti tyttö. Tähän asti ollut mahatava käytöstavoiltaan ja sisäsiisteydeltään. Nyt vasta hoksannut tuon vessalaatikon kaivaamisen niin, että kaikki asuntomme alakerrassa heräävät. No pitää koittaa ehtiä aina juoksuttamaan, niin tuo viettää yöt hissukseen. Aina ei kuitenkaan ymmärrettävästi voi elää vain kanejen mielen mukaan :)

Grand Gaalaan ja Helsinki Winter Showhun seuraavaksi suunnataan Natan kanssa. Pitää toivoa, että saadaan sinniteltyä leukapussitta sinne asti. Ei tuon ipanan äidillä kuulemani mukaan leukapussia ole ja vähän olisi pitkästä näyttely urasta päätellen isänemäkin leukapussigeenitön, mutta siitä en ole ihan varma. No toivoa pitää, että on hyvä tuuri ja ei satu mtn turhasta nipottavaa tuomaria kohdalle :) Nata menee myös esteille Eten kanssa messarissa. Pitkään aikaan ei olla kummankaan kanssa treenailtu, saa nähdä kuinka menee.. Nino myös Helsinki Winter Showhun mukaan kokeilemaan onneaan.



Mummeleitteni; Vivin, Veran ja Eten yhteiselo on sujunut mahtavasti! :) Ihanaa nähdä kaikki yhdessä makoilemassa ja hoitamassa toisiaan kaiken aikaa. Toivottavasti ne nyt tuleekin toimeen jatkossa.. Onhan nuo Vivi ja Vera ennenkin toimeen tulleet, mutta tietenkin kaikilla tulee kinaa joskus. Ihanasti säästää tilaakin, kun nuo kaikki kolme ovat samassa häkissä! :D

Viime viikonloppuna, kun menin kanilaan sain säikähtää kunnolla, kun koko kanilan matto ja kaikki tasot, joille kanit hyppivät, olivat aivan veressä. Ensinnä tietenkin aloin kauhuissani tarkastamaan Etteä ja Veraa joilla normaalisti kaikki pienimmätkin kinastelut on, että jos on purreet vaikka toiselta mahan auki tai jotain niin vakavaa. Loppujen lopuksi kyseessä oli vain KOKONAAN irronneet kaksi Vivin kynttä. Kamalasti tuli verta niinkin pienestä alueesta. Varmaan tunnin vuosi koko ajan vähän.. Alkoi kyllä aika pahasti heikottamaan, kun mulla oli valkonen paita ja oli pakko alkaa sitä tassua huuhtelemaan ja sen seurauksena koko lavuaarikin ihan veressä. Yöh. Huuhdella oli pakko siksi, että siitä veri määrästä olisi päätellyt että ois varvas lähtenyt kokonaan irti. Sitä en ymmäärrä mihin pieni kyntensä katkaisi, mutta eipä näytä menoa haittaavan nyt ja kasvaahan ne takaisin :)

Pihalla kaneja ei ole enää voinut pitää ja kauhistuttaa kyllä kanejen rankka elämänmuutos. Kun kesäsin 24/7 isoissa tiloissa ja paljon tekemistä. Käytiin kyllä kaikkien kanssa ihmettelemässä lunta, mutta ei ne sitä innostu samallain kaivamaan kuin maata ja kun ei pitkäksi aikaa voi minnekkään aitaukseenkaan jättää paleltumaan, jos innostuisivat..

LU:sta oli tammikuussa tarkoitus tulla toinen sinisilmä tyttö tähän talouteen, mutta pitää nyt katsoa jätänkö sen kesään. Natalla kuitenkin aikeissa teettää poikue, sitten joskus 08 vuoden alkupuolella ;)...