
Etellä on valeraskaus ja minulla meni hermot aamulla 09 kun kamala meteli kuului kun toinen teki pesää häkissä ja yritti kaivaa tunnelia häkin pohjalaatikkoon. Vein sitten kanit pihalle ja oli jo suht lämmin ja ei satanutkaan. Joskus 10 sitten heräsin kamalaan kaatosateeseen ja juoksin hakemaan märkiä kaneja pihalta. Raukat istui tylsistyneinä pesäkopin alla ja odottelivat sateen loppua, jota ei näkynyt eikä sade ole vieläkään loppunut! Toivottavasti huomenna olisi parempi keli, että puput pääsisivät pihalle.
Sisällä sitten kuivailin kaneja ja siinä samassa leikkasin kynnet ja muuta mukavaa. Kanit olivat aivan innoissaan, kun pitkästä aikaa saivat olla sisällä vapaana. Hyvillä keleillä kun olen aamulla vain vienyt pihalle ja hakenut illalla sisälle. Vivi kaivoi aivan innoissaan peiton sisällä "tunnelia" ja Ette muuten pomppelehti ja ihmetteli.
Julia Dilamonon eräälle naaraalle on syntynyt poika vauva jonka on tarkoitus tulla minulle Ruotsista heinäkuussa. Aivan ihana pieni pallopää näyttää olevan ja kuvassa siis vain 3 viikkoa vanha. Ja ihan nätit vanhemmatkin sillä on. :) Minulle on myös tulossa naaras, mutta se ei ole vielä syntynyt. Molemmat tulevat siis olemaan valkoisia sinisilmäisiä kääpiöluppia. Nyt vain peukut pystyyn ettei ilmene mitään ongelmia näiden Suomeen saamisessa! © Julia Dilamono




