lauantai 29. syyskuuta 2007

Järvenpään kisat

Tänään oli Järvenpäässä estekisat ja minulla oli Nata, Nino ja Vera aloittelijoissa. Nino jumitti 5 virheellä maaliin, eikä meinannut aika oikein riittää. Mutta eipä me sen kanssa olekaan treenattu kuin ehkä 5 kertaa. Vera taas pomppi hyvää rauhallista vauhtia sentään eteenpäin, mutta tiputti kahdella helpoimmalla esteellä puomin.. Ihan hyvin kuitenkin 5v mummelilta :)
Nata ensimmäisellä kierroksella 1 virhe ja aikaa 31s tms ja toisella kierroksella aika 13:50 ja puhdas rata. Ensimmäiseksi tuli! :D

Ette juoksi hienosti esteet keskivaikeassa, mutta tiputti aina mahalla ylimmän puomin. Niinpä 6 virhettä ja ei päässyt tietenkään finaaliin! Vähän nakertaa, kun oli ihan suht helppo rata ;)

Kuitenkin ihan mukava päivä oli ja kotonakin oltiinn jo viiden maissa! :D


lauantai 22. syyskuuta 2007

Natan kuvia jälleen

Pikkuinen tyttöni on nyt noin 4,5kk ja huimasti kasvanut jo.

lauantai 8. syyskuuta 2007

Natan riehumista pihalla

Nata on varsinainen duracell-pupu, siltä ei tunnu "batterit" loppuvan millään :D


Ja juu, on se välillä paikoillaankin ;D


Ja vielä kuvat mummeleista, etteivät pääse unohtumaan, kun on niin paljon enemmän kuvia sporttisista vauvoista ;)

Ensimmäisessä siis Vivi & Vera, tokassa Ette. <3