sunnuntai 24. joulukuuta 2006

Kanila & ulkoilua

Harjoiteltiin tänään aamulla Eten kanssa estehyppyä pitkästä aikaa ihan vaan kotona. Ette hyppi todella nätisti, kun vertaa siihen miten sillä on mennyt kisoissa noin puolen vuoden ajan. Ulkona hyppimisellä tuskin oli kuitenkaan tekemistä asian kanssa, koska yleensä Ette hyppii paremmin sisällä. Oli kuitenkin mukava pitkästä aikaa Etenkin päästä ulkoilemaan ja kun keli todellakin sen sallii, kun on 5 astetta plussan puolella ja nurmikolla tassut eivät sudi, kun pomppii. Uudella kamerallamme en ole vielä kovin hyvä ottamaan kuvia, joten lähes kaikki hyppykuvat olivat aivan epäselviä :/


Siivosin kanilan aamulla ja otin pari kuvaa. Vähän on kuluneen kuun aikana sinne kertynyt tavaraa, eikä ole enää niin tyhjää. Vielä kuitenkin odotellaan uusia kerrroshäkkejä..

maanantai 11. joulukuuta 2006

Noita

Mentiin Grand Galan jälkeen Eten kanssa moikkaamaan Noitaa. Leikkikaveriksi ei Noidasta ollut, mutta Etellä oli hauskaa pomppia vieraassa paikassa ja vaikka estehypystä ei kisoissa mitään tullut, näytti energiaa riittävän.


Grand Gala

Estehypystä ei tullut tänään mtn. Oli varmaan lihakset kipeänä eilisestä ja ei Ette ymmärtänyt mutkan ideaa. :D Sijoituttiin helpossa mutkassa Eten kanssa siis 11. ja keskivaikeassa mutkassa 13.

Pet-luokassa tai ulkomuotoluokassa minulla ei ollut ketään kilpailemassa tällä kertaa, kun unohdin ilmottaa.

Ette poseerasi Lyylin ja Vilman kanssa hetken:

sunnuntai 10. joulukuuta 2006

Almost An Angel

Mari antoi minulle yön ajaksi Angelin hoitoon kaksi päiväisestä Grand Galasta, jotta se ei joutuisi vain olemaan boxissa ja olisi sitten hyvässä kunnossa sunnuntaina pet-luokassa. Angel on hermeliini ja väriltään värivirheellinen ruskeasoopeli, eli tuollainen ihana pallopää jonkalainen Verankin pitäisi olla, mutta se ei vastaa yhtä hyvin rotumääritelmää.


Grand Gala

Lähdettiin aikaisin aamulla Oonan kanssa raahaamaan bokseja junaan ja junalla sitten messukeskukseen. Päivä kului nopeasti Eten kanssa estehypyssä ja kierrellessä koiranäyttelyn puolella, jossa tuli nähtyä mm. meidän koiriemme kasvattaja.

Ette hyppi todella nätisti ainakin parilla kierroksella (alla parhaiten menneet kierrokset).
Hän ei myöskään jumittanut koko rataa alusta loppuun, niinkuin yleensä vaan hyppäsi nopeasti ja joillain esteillä ilmavia hyppyjä. Helpoimmilla esteillä sitten tiputettiinkin aina ylin puomi, tiedä sitten miksei se ota pieniä esteitä vakavasti. Mitään ei kuitenkaan voitettu. Helpossa suorassa sijoittui 11. ja keskivaikeassa suorassa 9. :D

Helppo suora:

Keskivaikea suora:

lauantai 2. joulukuuta 2006

Kanila

Kanila valmistui ja kanit muuttivat sinne. Sisustus on vielä pahasti kesken ja odotellaan uusia häkkejäkin.